Kun maastoilu pelottaa

Metsästä kuuluu rymähdys ja hevonen jännittyy. Sen sieraimet ja silmät laajenevat, pää kohoaa hirvimäisesti pystyyn, selkä on jännityksestä notkolla ja hevonen viskelee päätään tuijottaen ympäristöään hermostuneesti. Hevosen valmiustila on kohonnut ja se valmistautuu pakenemaan. Vastaavasti hevonen voi jännityksestä myös juurtua paikalleen. Hevosen valmiustila käyttäytyminen laukeaa refleksinomaisesti ja tahattomasti. Tällaisessa tilanteessa hevonen on usein kuuro avuille, toisaalta on myöskin mahdollistaihmisen avut lisäävät valmiustilan voimakkuutta.

Kun hevonen ihmisen alla jännittyy käy usein niin, että jännittyy myös ratsastaja hevosen mukana. Kuten hevosella myös ihmisellä jännitys aktivoi ns.taistele -pakene -reaktio joka aiheuttaa ihmisessä joukon hallitsemattomia oireita; Ihmisen jännittyessä sympaattinen hermosto kiihdyttää hengitystä ja verenkiertoa sekä nostaa verenpainetta. Myös sydämen syke kohoaa. Kämmenet sattavat hiota tai vastaavasti tuntua jääpuikoilta. Sormissa kihelmöi ja kädet tärisevät niin, ettei kahvikuppikaan pysyisi kädessä. Myös jalat voivat täristä tai vastaavasti tuntua toimimattomilta puupökkelöiltä. Vatsaoireet ovat tyypillisiä jännitysoireita ja joku voikin reagoida jännitykseen välittömästi vatsallaan; Ruuansulatuselimistön toiminta voi joko hidastua tai vilkastua ihmisestä riippuen.

Kun yllämainitun kombon; jännittyneen hevosen ja jänittyneen ratsastajan sitten viskaa tuntemattomaan ympäristöön ei se ainakaan omaan korvaan kuulosta kovinkaan turvalliselta saati mukavalta.

Jokainen on varmasti joskus jännittänyt ja kykenee pohtimaan miltä silloin tuntui ja kuinka toimii silloin, ainakin jos muistaa sen tilanteen. Joskus jännitys voi olla niin voimakasta, että pelottava asia tuntuu aivan häviävän mielestä. Mulla itselläni jännitys saa aikaan koko kropan hallitsemattoman tärinän sekä jäykkyyden. Kroppa tuntuu kokonaisuudessaan kangistuvan täysin toimimattomaksi. Hengitys muuttuu pinnalliseksi ja kiihtyneeksi ja alkaa pyörryttää. Myös vatsa saattaa mennä sekaisin ja hysteerinen itkukin tulla, riippuen toki tilanteesta. Sektio sai aikaan äärimmäisiä jännityksen tunteita, mutta en minäkään aina jännittyneenä hysteerisesti itke ja meinaa pyörtyä.

Kuinka sitten itse toimin pelottavassa tai jännittävissä tilanteessa, jos mietitään ratsastusta? Kun koko kroppa jäykistyy, myös avut muuttuvat vaimakkaammiksi ja mahdollisesti myös nykiviksi. Kropan ollessa jäykkä puupökkelö on mahdotonta pitää avut pehmeinä ja hienovaraisina. Jännitys ja sen tuoma pelko aiheuttavat myös ärtymystä ja hermostumista, mikä saattaa näyttäytyä hevosen sättimisenä tai komentamisena. Tämä johtunee siitä, että pelottava tilanne aiheuttaa myös tunteen hallinnan puutteesta, mikä itsessään vielä lisää tilanteen jännittävyyttä.

Kun ihmisen, esimerkiksi minun apuni ja käytökseni sitten on jännityksen myötä muuttunut, voi jokainen kuvitella sen vaikutusta hevoseen. Sanomattakin lienee selvää, että omalla käytökselläni lisään hevosen valmiustilan voimakkuutta ja saatan jopa aiheuttaa siinä entistä vahvemman reaktion. Hevosen reagointi on toki aivan ymmärrettävää, sillä kuka ihminenkään jännittyneenä kestäisi sättimistä tai huutamista tai sitä, että suusta/päästä nyhdetään ja kylkiin potkitaan. En minä ainakaan, ja tällaisessa tilanteessa poistuisin todennäköisesti paikalta, kuten saattaa tehdä hevonenkin.

Miten sitten tehdä maastoilusta kivaa ja stressitöntä sekä hevoselle, että ratsastajalle?

Hertan kanssa aloitimme keväällä maastoiluun uudelleen totuttautumisen ja lähdimme treenaamaam hommaa maastossa yhdessä kävellen. Ensiksi pysyttelimme tallin pihan läheisyydessä ja pikkuhiljaa, hevosen rentoutuessa pidensimme lenkkiä kauemmas. Olemme käyneet kävelyllä niin kolmestaan (Ronja luonnollisesti kulkee aina mukana), kuin Jasun ja Padmenkin kanssa. Maastokävelyiden myötä molemmat hevoset ovat silmissä rentoutuneet eikä maastoilu tällä tavalla selvästikään enää jännitä.

Maastokävelyn jälkeen totutuksen seuraava askel on maastoilla ohjasajaen niin, että hevonen oppii menemään maastossa myös ilman vetoapua. Tätä olemme jo harjoitelleet niin, että H kulkee edelläni liinassa, tällöin kuitenkin ohjattavuus hieman kärsii, sillä H tykkää rämpiä läpi kaikki tiheimmät pusikot.

Ohjasajon jälkeen olisi sitten tarkoitus siirtyä hevosen selkään taluttajan ja turvallisen maastoseuran läsnäollessa (vähintääkin toinen vaaditaan, niin ettei oma jännitykseni ota ylivaltaa). Kun maastoilu sitten joskus sujuu turvallisessa seurassa on aika kokeilla maastoilua yksin tutussa ympäristössä.

Maastoiluun totutus pähkinänkuoressa:

-Totuta hevonen aluksi taluttaen kauemmas ja kauemmas tutusta ja turvallisesta kotipihasta tms toisen rauhallisen hevosen seurassa. Turvahevosen kulkiessa aluksi ensimmäisenä. Anna hevosen tutkia uutta ympäristöä, niin että se saa kunnolla tutustua siihen.

-Kun edellinen sujuu vaihtakaa turvahevosen kanssa paikkaa niin, että oma hevosesi kulkee edellä. Kulkekaa samoissa paikoissa kuin aiemmin.

-Kun edellinen sujuu on vuorossa kulkea tämä sama reitti yksin talutettuna

-Seuraavaksi sama reitti kuljetaan ohjasajaen/liinassa hevonen edellä, niin että hevonen oppii kulkemaan myös ilman vetoapua.

- Kun edelliset harjoitukset sujuvat on aika siirtyä selkään. Mikäli tässä tilanteessa hevonen tai ratsastaja jännittyy voi mukaan aluksi ottaa turvahevosen tai taluttajan. Vastaavasti voit palata ohjasajoon ja siirtyä ratsaille kun sen aika on.

-Lenkin pituutta kannattaa pidentää hevosen mukaan ja siirtyä seuraavaan vaiheeseen vasta kun hevonen sekä ihminen ovat edellisessä harjoituksessa rentoja.

Jokainen hevonen ja ihminen totuttautuu ja tottuu maastoiluun eri tavalla. Siihen ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa ja edellä mainitsemani malli on vain yksi monista ja halusin jakaa sen siitä syystä, että joku muukin voisi siitä hyötyä.

Vaikka hevosmaailmassa ovat pelot aina olleet enemmän ja vähemmän tabu, ovat ne silti todellinen ja usein tekemistä rajoittavakin ongelma. Kuten niin monessa muussakin asiassa hevosmaailmassa, olisi ajatusmallin muutos aiheellinen tässäkin asiassa. Jännityksiin ja pelkoihin kun olisi tarpeellista  saada apua haukkujen ja vähättelyn sijaan. Pelkääminen ja sen myöntäminen on täysin ok. On rohkeutta myöntää pelkonsa, teki sen sitten itselleen tai muille. Niinpä kehotan myös sinua olemaan rohkea ja myöntämään pelkonsa, koska vasta myöntämisen jälkeen  on pelkoaan mahdollista työstää. Joten ole rohkea ja ota ensimmäinen askel, niin olet jo matkalla pelottomuteen.💜